Väinö Heinonen, Tero Juopperi ja Ville Torro vahvistamaan Ahmoja
18.9.2017 10:47 Uutiset / Edustus

Väinö Heinonen vahvistaa Ahmojen hyökkäystä

Oulun Kärppien A-junioreissa menestyksekkäästi nuorten SM-liigaa pelannut Väinö Heinonen on kiinnitetty Ahmojen Edustusjoukkueeseen. Hän vahvistaa jo ennestäänkin tasokasta, mutta vielä hiukan kapeahkoa Ahmajoukkuetta entisestään. Usko Ahmojen nousemiseen korkeammille sarjatasoille teki päätöksestä helpon. Hän voi vielä ikänsä puolesta myös olla mukana vahvistamassa Ahmojen nuorten Suomi-sarjajoukkuetta.


Viime kaudella Kemin Lämäreiden II-divisioonajoukkueen ehdottomaan parhaimmistoon kuulunut parivaljakko Tero Juopperi ja Ville Torro siirtyvät myös Ahmoihin.

Monipuolinen Juopperi, joka pystyy pelaamaan sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä pitää varmalla kiekollisella pelaamisellaan vastustajat varpaillaan.

Peliälyltään ja -taidoiltaan korkeatasoinen Torro puolestaan on erinomainen lisä vahvistamaan Ahmojen hyökkäystä. Pelinluku- ja kiekonkäsittelytaitonsa ansiosta hän pitää vastustajien puolustajia pilkkanaan.

Ahmojen joukkueessa jatkavat myös jo viime kaudella ihastuttanut ja varsinkin vastustajia myös vihastuttanut ikiliikkuja ja kuntoihme Jere Nenonen. Peräänantamattomuus ja vauhti ovat Jeren ehdottomia vahvuuksia.

Myös muuten joukkueen parhaimmisto on pysynyt erinomaisesti kasassa; puolustuksessa jatkavat mm. aina vahva Panu Lipponen, pikkuveljensä tavoin peräänantamaton Jesse Nenonen, viime kauden käsivammasta toipunut Niki Metsävainio, armeijasta kotiutuva Samuli Halonen ja monipuolinen Henri Hartikainen. Hyökkäyksessä viime kaudellakin erinomaisesti pelanneet mailataituri Joni "Mäde" Määttä, ajoituksen mestari Jere Koivukangas ja armoitettu maalintekijä Ville Ratilainen antavat muiden hyökkäjien tukiessa tulevallakin kaudella kiekolle liikettä.

Maalivahtiosasto on vielä kapea, mutta sitäkin laadukkaampi. Ahmakasvatti ja Oulaisissa kakkodivisioonaa tahkonnut Timo "Kemo" Kemppainen palaa viime kauden polvioperaation jälkeen tolppien väliin. Saa nähdä, kuinka monta syöttöpistettä tämä pelinlukutaidon ja mailapelin virtuoosi tällä kaudella tekee?


   
Lisää uutisia
Haukiputaan Ahmat
«  Joulukuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
 
Kategoriat