Jääkiekkoliiton tukihakemukset käsitelty
14.11.2019 12:44 Uutiset / Pääsivusto

396 perheelle jouluyllätys – Nuorempien junioreiden
jääkiekkoharrastukselle tukea yhteensä 101 700 euroa

Tukihakemukset on käsitelty, tukea saaneille perheille tiedotetaan asiasta sähköpostitse.


Jääkiekkoliiton tiedote:

396 jääkiekkojunioria perheineen saa tänä vuonna ennenaikaisen joululahjan: Jääkiekkoliiton myöntämät tuet E- ja F-junioreiden jääkiekkoharrastuksen kustannuksiin maksetaan 13. joulukuuta mennessä pelaajien seuroille. Seuroissa tuki kohdistetaan tukea saaneiden pelaajien kausimaksuihin. Tukisummat vaihtelevat kausimaksujen tapaan ikäluokittain, E-junioreiden tuki on 300 ja F-junioreiden
200 euroa per pelaaja. Samassa yhteydessä seuroille maksetaan tukea 132 Leijonakiekkokoulun vapaapaikkaan.

Yhteensä joulukuussa maksetaan tukia nuorempien ikäluokkien jääkiekkoharrastamisen kustannuksiin 101 700 euroa. Kun mukaan lasketaan keväällä vanhemmille ikäluokille maksetut tuet, on Jääkiekkoliiton toimesta tuettu vähävaraisten harrastajien perheitä
vuonna 2019 peräti 1 090 600 eurolla.

- Tuen tarve kasvaa koko ajan: tänä syksynä tukea haki peräti 634 junioria, vuosi sitten hakijoita oli 532. Onneksi myös monilla seuroilla ja kaupungeilla on omat tukiprosessinsa, joiden kautta tukea harrastusmaksuihin voivat hakea ne, jotka eivät Jääkiekkoliitosta tukea tällä kertaa saaneet, Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen kertoo.

Tukea on mahdollista hakea myös Olympia- ja A-maajoukkuerahaston kautta. F-C - ikäluokille suunnattu haku alkaa marras-joulukuun vaihteessa. Jääkiekkoliiton kautta haettavaksi tulevat seuraavan kerran vanhempien ikäluokkien (D-, C- ja B-juniorit) tuet, joiden hakuaika on 10.-27.3.2020. Jääkiekkoliitto tiedottaa tukihausta hyvissä ajoin ennen hakuajan käynnistymistä.

Vähävaraisten perheiden kiekkojunioreiden taloudellinen tukeminen alkoi Jääkiekkoliiton toimesta keväällä 2011. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni juniori voi harrastaa kiekkoilua perheen taloudellisista haasteista huolimatta. Yhdeksän vuoden aikana tukea
on maksettu yhteensä 4 626 500 euroa. Varat ovat peräisin yksityisiltä lahjottajilta, yhteistyökumppaneilta, MM-kotikisojen voittovaroista ja erilaisista hyväntekeväisyyskampanjoista.

Lue lisää
- Leijonat.fi:n tukiuutiset
- Perheiden ja seurojen infopaketti tukihausta

https://www.finhockey.fi/index.php/ajankohtaista/i...


   
Lisää uutisia
Haukiputaan Ahmat
«  Joulukuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031
Kategoriat